Meidän Iin osallistavan budjetoinnin ideointi -kierros
Iin kunta/Ii-instituutti on kohdentanut hyvinvointiavustuksista 20 000 € osallistavaan budjetointiin. Osallistava budjetointi tarkoittaa talouden ja demokratian yhdistämistä. Asukkaat otetaan siinä mukaan pohtimaan ja myös päättämään siitä, mihin taloudelliset resurssit käytetään.
Meidän Iin osallistava budjetointi 2022
Osallistavassa budjetoinnissa Iin kunnan asukkaat ideoivat, suunnittelevat ja äänestämällä päättävät, miten Iin kunta/Ii-instituutti/hyvinvointi käyttää 20 000 euroa asukkaiden hyvinvoinnin parantamiseen. Määrärahalla toteutetaan vähintään kaksi hyvinvointia edistävää hanketta vuoden 2022 loppuun mennessä.
Osallistavan Idean tarkoitus on lisätä Iin kunnan asukkaiden hyvinvointia, yhteisöllisyyttä, elinvoimaa ja viihtyvyyttä. Ideoiden tulee olla yleisesti kuntalaisten käytettävissä ja turvallisia. Idea tulee toteuttaa Iin kunnan alueelle.
Jätä idea omalla nimellä – Idean pääsee jättämään kirjautumalla google/gmail- tai Facebook-tunnuksella.
Jotta rahat saadaan aikanaan liikenteeseen – idean toteuttajan tulee olla iiläinen rekisteröity yhdistys. Vinkkinä – yhdistykset löydät täältä: https://iihappens.fi/yhdistykset.
Jotta vapaata kilpailua ei vaaranneta, osallistavalla budjetoinnilla ei voi tukea yritystoimintaa tai keventää verotusta. Yksityisteitä varten on oma tuki, jota voi hakea Iin kunnalta.
Aikataulu
1) Kuntalaisten ideointikierros 24.3.–19.4.2022
2) Järjestöilta ti 29.3.2022 klo 17.30-19.30 teams
3) Ideoiden käsittely Ii-instituutti lautakunnassa 27.4.2022
4) Äänestysvaihe 5.5.-24.5.2022
5) Ii-instituutti lautakunnan päätös tuloksista 1.6.2022
4) Voittajaideoiden toteutus kesäkuu—31.12.2022 mennessä
Ota yhteyttä – niin saat apua ideointiin:
Tarja Rahkola, hyvinvointijohtaja p. 050 3950 386, tarja.rahkola@ii.fi
Riitta Räinä, hyvinvointikoordinaattori p. 050 3950 305, riitta.raina@ii.fi
Onnea voittajille!
Ii-instituutti lautakunta päätti kokouksessaan 27.4.2022 myöntää Meidän Iin Osallistavan budjetoinnin 20.000 € Oijärven Kyläyhdistyksen, Kuivaniemen osakaskunnan ja Iin Ojakylän kyläyhdistyksen hankkeisiin. Määräaikaan mennessä saapui kuusi ideaa, joista kolme täytti Meidän Iin Osallistavan budjetoinnin kriteerit – näin ollen äänestystä ei tänä vuonna järjestetä.
Osallistavan ideoiden tulee lisätä Iin kunnan asukkaiden hyvinvointia, yhteisöllisyyttä, elinvoimaa ja viihtyvyyttä. Ideoiden tulee olla yleisesti kuntalaisten käytettävissä ja turvallisia. Idea tulee toteuttaa Iin kunnan alueelle ja idean toteuttajan tulee olla iiläinen rekisteröity yhdistys.
Vuonna 2022 toteutettavat ideat:
Iin Oijärven virkistys- ja uimaranta-alue viihtyisäksi ja turvalliseksi
Toteuttaja: Oijärven Kyläyhdistys Ry
Kustannusarvio: 10.000 €
Kustannusarvio pitää sisällään huvimaja 12 m2, sis. varustus, rahti ja pystytys, puutavara onkilaituriin ja uimarannan kulkuväylälle tarvittava materiaali.
Oijärvellä on yleinen uimaranta, joka on tunnettu hyvin laajalla alueella hyvästä hiekkarannasta. Uimarannalle johtaa kävelypolku ja silta. Sillan jälkeen maa on usein märkä ja liukas. Alueella on tapahtunut paljon kaatumisia ja liukastumisia, kun lapset juoksevat innoissaan uimarannalle. Kävelypolulle tarvitaan turvallisempi kulkuväylä, joko erikokoisista kivimurskeista tai painekyllästetystä materiaalista, jota pitkin on hyvä kulkea uimarannalle. Rakennettava kulkuväylä on n. 100 metriä ja sijaitsee ennen uimarantaa.
Ranta-alue on mukava kokoontumispaikka ja sinne kaivataan suojattua rakennusta esim. Grillikota/Huvimaja kokoontumisiin, joka tulisi olemaan käytössä ympäri vuoden. Paikka olisi korkeammalla paikalla, jonne ei tulvavesi pääse nousemaan. Oijärven ranta-alueella käy paljon kalastajia ja he kalastavat järvisillalta, jota pitkin ajavat autot. Alueella on 80 km/h nopeusrajoitus. Tämä on erittäin vaarallinen paikka onkimiseen. Ranta-alueella olisi hyvä paikka onkilaiturille. Tätä on suunniteltu, mutta toteuttaminen on jäänyt. Suunniteltu onkilaituri olisi n. 2 m x 10 m + kaiteet. Kaikki edellä mainitut asiat toisivat ranta-alueelle kaivattua turvallisuutta ja viihtyisyyttä.
Esteetön Oolanti
Toteuttaja: Kuivaniemen osakaskunta
Kustannusarvio: 5.000 €
Kustannusarvio pitää sisällään noin 1,5 metriä leveän polun, jossa kuoppien täyttämisen jälkeen on 0-55 tai -35 mm soraa noin 20 cm paksuudelta ja sen päällä kivituhkaa noin 7 cm paksuudelta. Sora ostetaan paikalliselta kiviaineen valmistajalta ja työ suoritetaan pientä kaivinkonetta ja traktoria käyttäen. Pitkospuita käyttäen (leveys ei riitä pyörätuolille) hinta tulisi olemaan saatujen tietojen mukaan 200 x 20 €/m eli 4000 euroa.
Oolanti on Kuivaniemen Vatungin alueen hienoimpia merellisiä paikkoja, jossa sijaitsee kesällä 2018 kunnostettu Oolannin 500 m pitkä luontopolku. Luontopolku alkaa Vatungin venesataman läheisyydestä ja sen päästä löytyy laavu, tulipaikka, puucee sekä Oolannin sodasta kertova muistomerkki. Em. reitin lisäksi on noin 200 metriä pitkä lyhempi reitti, joka lähtee Vatungintieltä pieneltä parkkipaikka-alueelta. Valitettavasti Oolannin alue ei ole kaikkien saavutettavissa, koska sinne vievät polut ovat kapeita ja kivikkoisia. Olisi hienoa, jos alueelle saataisiin noin 1,5 metriä leveä (ei moottoriajoneuvoille tarkoitettu) ja noin 200 metriä pitkä esteetön kulkureitti Vatungin tieltä, jolloin alue olisi myös vanhusten, pienten lasten ja liikuntarajoitteisten ihmisten saavutettavissa.
Praavan halkoautomaatti
Toteuttaja: Iin Ojakylän kyläyhdistys
Kustannusarvio: 5.000 €
Kustannusarvio pitää sisällään halkoautomaatin ja sähköistyksen sekä sovelluksen maksuohjelmaan.
Praavan satamassa sijaitsee käännettävä laavu, joka on erittäin suosittu virkistyspaikka ympärivuoden – talvisin alueella on hoijakka ja kesäisin suosittu uimaranta. Laavulla ei ole puuhuoltoa, joten Iin Ojakylän kyläyhdistys olisi valmis hankkimaan alueelle Halkoautomaatin, josta saisi ostettua nuotiopuut ja näin kävijöiden ei tarvitse itse tuoda puita laavulle. Halkoautomaatti olisi tärkeä kaikille Praavan laavulla kävijöille.